Kirja-arvostelut · Kirjalliset

Tommi Kinnunen: Lopotti (2016)

Tommi Kinnunen: Lopotti; WSOY (2015), kovakantinen, 364 s.

Lopotti palaa Tommi Kinnusen esikoisteoksessa Neljäntienristeyksessä esiteltyyn Löytövaaran perheeseen. Tällä kertaa päähenkilöinä ovat Helena, Lahjan ja Onnin tytär, sekä Tuomas, Johanneksen ja Kaarinan poika. Lopotti sijoittuu pääasiassa aikaan Neljäntienristeyksen jälkeen, joten tarina on uusi, mutta ensimmäisen kirjan tapahtumat kummittelevat edelleen taustalla. En muistanut tätä kirjaa lukiessani kovin paljon siitä, mitä Neljäntienristeyksessä tapahtuu, joten oletan, että Lopotin voi lukea yksinäänkin.

Kirjan keskeisin teema on ulkopuolisuus. Helena on sokea ja joutuu jo nuorena eroon perheestään, kun hänet lähetetään Helsinkiin sokeainkouluun. Tuomas taas on perheen kuopus, joka päättää lähteä lukion jälkeen pois pikkupaikkakunnalta Etelä-Suomeen opiskelemaan. Kumpikin kokee vieraantumista omasta perheestään ja joutuu taistelemaan luodakseen itselleen oman paikan maailmassa.

Kerronta hyppii sekä ajassa että Tuomaksen ja Helenan näkökulmien välillä. Mielestäni lineaarisen kerronnan rikkominen toimii tässä kirjassa paremmin kuin Kinnusen esikoisessa, vaikka ylipäätään pidin Neljäntienristeyksestä Lopottia enemmän. Kumpikin on yleissävyltään melko katkeransuloinen: elämä on raakaa mutta välillä näkyy valonpilkahduksiakin. Hahmot on myös ilmeisesti tarkoituksellisesti kirjoitettu sellaisiksi, että heistä on vaikea pitää, mikä tietysti vaikuttaa koko kirjan tunnelmaan ja myös miellyttävyyteen.

Parasta teoksessa on mielestäni sen kaunis kieli. Se piti minua otteessaan ja sai minut jatkamaan lukemista, vaikken liiemmin perustanut Tuomaksesta ja Helenasta ja heidän edesottamuksistaan. Hahmojen puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että vaikeuteni pitää heistä ei vähennä heidänkaltaistensa hahmojen tarvetta. Näkövammaisia päähenkilöitä esimerkiksi on kirjallisuudessa erittäin vähän. Luen mielelläni tarinoita monenlaisista ihmisistä, koska monenlaisiahan me ihmiset olemme.

Odotin Lopotilta enemmän, koska Neljäntienristeys on yksi suosikkikirjoistani. Täysi floppi se ei kuitenkaan missään nimessä ole, ja aion kyllä lukea Kinnusen tulevatkin romaanit. Seuraavaksi hän toivottavasti käsittelee kokonaan uusia hahmoja ja maailmaa.

***

Mainokset

2 thoughts on “Tommi Kinnunen: Lopotti (2016)

  1. Aika samanlaisin fiiliksin itsekin tätä luin, hahmoina Tuomas ja Helena eivät olleet lainkaan niin onnistuineita kuin Neljäntienristeyksen lempparini. Sitä erilaisuutta ja ulkopuolisuutta jankattiin tavallaan ehkä liikaakin, tarina ei edennyt niin kauniisti ja jouhevasti kuin olisi toivonut, ja niin, ennen kaikkea se ei yltänyt edeltäjänsä tasolle. Ei tämä minustakaan huono ollut, mutta minäkin siltä enemmän toivoin. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s