Kirja-arvostelut · Kirjalliset

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa (2016)

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa; Teos, 1. p. (2016), kovakantinen, 334 s.

”Mikset sinä voi käyttäytyä niin kuin säädyllinen ihminen”, äiti sanoi. ”Kerrankin niin ettei tarvitsisi hävetä.”

Säädyllisen ainesosan päätarina sijoittuu vuoteen 1956. Kirjan alussa 27-vuotias Saara, opintonsa aikoinaan kesken jättänyt kotiäiti, muuttaa perheineen Helsinkiin aviomiehensä Juhanin työn perässä. Juhani tekee pitkää päivää töissä ja kun heidän poikansa Eliaskin on päivät koulussa, Saara on paljon yksin kotona. Hän tutustuu pian yläkerran kolmissakymmenissä olevaan Elisabethiin, joka on maailmaa nähnyt itsenäinen nainen eli varsin erilainen kuin Saara itse. Elisabeth ottaa Saaran hoiviinsa ja Juhanin poissa ollessa opettaa Saaralle gourmet-kokkausta ja vie tämän veneilemään. Saarasta tulee vakiovieras Elisabethin monituisilla illalliskutsuilla, joille kokoontuu sekalaista väkeä, jotka kaikki ihailevat salaperäistä Elisabethia.

Tässä vaiheessa on jo tullut selväksi, että sekä Saaralla että Elisabethilla on useita salaisuuksia ja että tarina keskittyy niiden paljastamiseen. Päätarina kerrotaan Saaran näkökulmasta kolmannessa persoonassa, mutta kerronta keskeytyy välillä Elisabethin ranskalaiselle ystävälleen kirjoittamien kirjeiden ja Saaran ja Elisabethin menneisyydestä kertovien takaumien muodossa.

Ehdin jo heti alettuani lukea kirjaa hihkua, että se vaikuttaa hyvältä, mutta lupaava alku ei valitettavasti kantanut loppuun asti. Tuntuu siltä, että vaikka lukijalle paljastuukin, miten Saara ja Elisabeth ovat päätyneet tarinan alun tilanteeseen, henkilöhahmot eivät kehity päätarinan aikana juuri lainkaan. Kirjan lopussa Saara kyllä sanoo löytäneensä itsensä, mutta kerronta ei mielestäni oikeastaan tue tätä väitettä. Se, että Saara uskaltaa tarinan lopussa tehdä päätöksiä ilman aviomiehensä täyttä hyväksyntää, tuntuu aika laimealta kehitykseltä siitä huolimatta, että tarina sijoittuukin 1950-luvulle. Elisabeth taas vaikuttaa kivestä veistetyltä siinä mielessä, että en huomannut hänen muuttuvan tarinan edetessä ollenkaan, vaikka hän onkin käytännössä toinen päähenkilöistä.

Tarina pohjautuu ikiaikaiselle ja näin ollen myös kuluneelle juonikuviolle, jossa päähenkilö, joka on arka ja elämän kolhima hissukka, kohtaa vanhemman, rohkean ja normeja rikkovan henkilön, jota ihailla ja josta ottaa mallia. Säädyllisen ainesosan juoni jää paria odottamatonta juonenkäännettä lukuunottamatta aika pliisuksi ja liian moni langanpää jää auki. Kirjan kerronta on sujuvaa ja miellyttävää, mutta kirja ei silti mielestäni sovi pelkäksi viihdelukemiseksi, koska tarinan seuraaminen vaatii välillä omien hoksottimien käyttöä. Pidän siitä, että lukija saa myös itse lukea asioita rivien välistä.

Odotin siis kirjalta alun perusteella enemmän, mutta kaikesta huolimatta tuntoni kirjan lukemisen jälkeen ovat enemmän positiiviset kuin negatiiviset. Säädyllinen ainesosa ei mielestäni ole huono, vaikka hajoaakin vähän loppua kohden, mutta se ei myöskään tarjoa mitään sellaista, mitä ei voisi lukea lukemattomista muistakin kirjoista.

***1/2

Mainokset

One thought on “Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa (2016)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s