Kirjalliset

Joulukuun blogihaaste, päivä 13: LUNTA

  Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä lunta melko vähänlaisesti, mutta onneksi aina on lumiaiheisia kirjoja, joita voi käyttää oikeanlaisen tunnelman aikaansaamiseksi. Kuvan kirjasta on todettava sen verran, että en ole lukenut sitä vielä mutta toivon ehtiväni lukea sen pian. Olen lukenut tänä vuonna jonkin verran suomalaisia nuortenkirjoja mutta välttelin niitä aika monta vuotta, koska jostain syystä… Continue reading Joulukuun blogihaaste, päivä 13: LUNTA

Kirjalliset

Joulukuun blogihaaste, päivä 12: Kirja, jonka antaisit lahjaksi

Ihan kuin kertoisin tässä julkisesti, mitä olen antamassa kenellekin lahjaksi, koska joululahjojen ajatus lienee kuitenkin se, että ne tulevat yllätyksenä lahjansaajalle. Aion kyllä julkaista jouluaaton jälkeen kirjoituksen joululahjaksi antamistani kirjoista, mutta sitä saatte odottaa vielä ainakin viikon. Sen voin kyllä paljastaa, että oikeastaan kaikki saavat minulta tänä jouluna kirjoja lukuunottamatta veljeäni. Kirjojen antaminen hänelle on… Continue reading Joulukuun blogihaaste, päivä 12: Kirja, jonka antaisit lahjaksi

Kirjattomat

Joulukuun blogihaaste, päivä 11: Askartelu- tai käsityökirja

Olisin hyvin voinut valita kuvaan jonkin käsityökirjan mutta koska en ole juurikaan tehnyt käsitöitä viime aikoina, valitsinkin lettikirjan. Letittämisellä on elämässäni oikeastaan sama tehtävä kuin käsitöillä: kumpikin on käsillä tehtävää toimintaa, jonka koen rauhoittavana. Innostukseni lähti siitä, että tajusin jossain vaiheessa viime keväänä, että on käytännöllisempää pitää pitkiä hiuksia kiinni kuin auki. Hiusten letittäminen yksinkertaiselle… Continue reading Joulukuun blogihaaste, päivä 11: Askartelu- tai käsityökirja

Kirjalliset

Joulukuun blogihaaste, päivä 10: Lukuhetki

Ideaalitilanteessa saan lukea illalla kaikessa rauhassa viltin alla sohvannurkassa toisessa kädessäni hyvä kirja ja toisessa teemuki. Käytännössä luen usein muualla eikä se haittaa minua niin kauan, kun lähellä ei ole tuttuja tai ruokaa häiritsemässä. Tykkään kodin lisäksi lukea erityisesti julkisissa kulkuvälineissä, ja se on kiireisimpinä päivinä yleensä ainoa keino päästä luettavana olevassa kirjassa edes vähän… Continue reading Joulukuun blogihaaste, päivä 10: Lukuhetki

Kirjalliset

Joulukuun blogihaaste, päivä 9: Nostalginen lastenkirja

Monet kaikkien aikojen suosikkikirjoistani ovat lastenkirjoja, ja tiedän, etten ole tämän kokemuksen kanssa yksin. Luin ikävuosien 5 ja 15 välillä koko ajan, mutta lukuintoni oli lopahtanut kokonaan siihen mennessä, kun aloitin lukion. Lukiossa en saanut luettua loppuun varmaan yhtään kirjaa äidinkielen tunneille, mikä ei ainakaan auttanut asiaa. Olen puhunut tästä aiheesta usein kavereideni kanssa ja… Continue reading Joulukuun blogihaaste, päivä 9: Nostalginen lastenkirja

Kirjalliset

Joulukuun blogihaaste, päivät 7 ja 8: Pitkänniminen kirja ja ihmeelliset otukset

Suhtaudun Harry Potter -maailman laajenemiseen kaksijakoisesti. Harry Potter -kirjasarja oli niin suuri osa lapsuuttani ja nuoruuttani, että uusi näytelmä ja uudet elokuvat tuntuvat lähinnä hämmentäviltä ja vääriltä, mutta toisaalta olen samasta syystä utelias enkä pysty kaikesta huolimatta pysymään erossa niistä. Minusta tuntuu siltä, etten ole tosifani, jos hyväksyn alkuperäisen maailman laajentamisen, mutta samaan aikaan siltä,… Continue reading Joulukuun blogihaaste, päivät 7 ja 8: Pitkänniminen kirja ja ihmeelliset otukset

Kirjattomat

Joulukuun blogihaaste, päivä 6: Leffa oli parempi…

Näin ensimmäisen kirjaan perustuvan elokuvan kahdeksanvuotiaana. Elokuva oli tietenkin Harry Potter ja viisasten kivi enkä todellakaan pystynyt nauttimaan siitä, koska käytin suurinta osaa aivokapasiteetistani siihen, että vahtasin elokuvan kirjasta poikkeavia yksityiskohtia. Sittemmin olen toki ymmärtänyt, että romaani ja elokuva ovat kaksi täysin erilaista taidemuotoa eikä elokuva voi koskaan täysin vastata kirjaa. Kirjoihin perustuvia elokuvia, joista… Continue reading Joulukuun blogihaaste, päivä 6: Leffa oli parempi…