Kirjalliset

Kirjallisia tavoitteita vuodelle 2017

Nyt kun vuosi 2016 on blogissanikin pihvi, voin hyvillä mielin suunnitella alkanutta vuotta. En pidä tämän kirjoituksen tavoitteita oikeastaan uudenvuodenlupauksina vaan ennemmin ajatusleikkinä siitä, mitä olisi kiva lukea ja tehdä somessa tänä vuonna. Yritän toki päästä asettamiini tavoitteisiini mutta jos keksin vuoden aikana jotain muuta kiinnostavaa, varaan oikeuden muuttaa suunnitelmiani.

Lukutavoitteita

Tavoitteenani on lukea kaikki kirjallisuudenlajit mukaanlukien sata teosta vuonna 2017, mikä on sama tavoite kuin viime vuonna. Romaaneja haluaisin lukea ainakin 50, mikä oli myös yksi viime vuoden tavoitteistani. Lisäksi aion lukea vähintään yhden novellikokoelman, näytelmän ja runokokoelman, jotta en lukisi aina samoja kirjallisuudenlajeja.

Viime vuonna luin kirjoja neljällä kielellä (suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja ranskaksi) mutta tänä vuonna yritän panna vielä paremmaksi ja lukea viidellä kielellä.

En aio osallistua Helmetin tai Popsugarin lukuhaasteisiin tai muihin vastaaviin isoihin haasteisiin, mutta olisi silti hauskaa aina välillä joutua etsimään luettavaa, jota ei muuten tulisi lukeneeksi. Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi ajattelin haastaa itseni lukemaan Ylen Kirjojen Suomi -listalta yhden kirjan jokaiselta vuosikymmeneltä. Se tekee yhteensä 11 kirjaa eli yhden lähes joka kuukaudelle.

Sometavoitteita

Haluaisin päivittää Instagram-tiliäni keskimäärin joka toinen päivä ja julkaista ainakin kolme blogikirjoitusta kuukaudessa. Instagramista en jaksa eikä minun oikeastaan edes tarvitse ottaa suurempaa stressiä mutta tiedän, että blogin säännöllisen päivittämisen eteen joudun todella tekemään työtä. Aion ottaa tavaksi alkaa luonnostella blogitekstejä jo hyvissä ajoin ennen julkaisua, jotta en jättäisi suunnittelemiani tekstejä kirjoittamatta.

Aion lukea aiempaa enemmän muita kirjablogeja ja keskustella ihmisten kanssa Goodreadsissä ja Instagramissa passiivisen seuraamisen sijasta.

Muita tavoitteita

Yksi isoimmista tavoitteistani tälle vuodelle on vähentää kirjojen ostoa vuosiin 2016 ja 2015 verrattuna. Minulla on vähemmän rahaa käytössäni kuin aiemmin, joten asioita tulee luonnollisesti ostettua vähemmän jo siksi, ettei minulla ole varaa niihin, mutta haluaisin pureutua myös itse ongelmaan eli tarpeeseeni hamstrata tavaraa.

Aion lähtökohtaisesti lainata kaikki kotimaiset kirjat kirjastosta, mutta jos jokin niistä osoittautuu poikkeuksellisen hyväksi, saan mahdollisesti hankkia kirjan käytettynä. Ulkomaisia kirjoja en saa ostaa kirjakaupasta lainkaan ja saan tilata netistäkin vain sellaisia, joita aion alkaa lukea heti.

Katsotaan vuoden päästä, mihin vuosi 2017 johtaa! Asetitteko te lukijat joitain lukemiseen tai mihin tahansa muuhun liittyviä tavoitteita tälle vuodelle?

Mainokset

5 thoughts on “Kirjallisia tavoitteita vuodelle 2017

  1. Löysin juuri blogiisi, täällä näyttää mukavalta 🙂 Tuo postausten suunnittelu etukäteen tulisi itselläkin välillä tarpeeseen (ja toisinaan kirjoittelen jo lukiessa ajatuksia ylös). Olen joskut miettinyt, että pitäisi pitää jonkinlaista muistivihkoa koko ajan mukana, jotta ehtisi lukiessa pistää keskeisimmät ajatukset ylös. Olen koettanut välttää liikoja suunnitelmia, mutta sen tiedän, että tahdon lukea tänä vuonna enemmän afrikkalaista kirjallisuutta. Haasteitakin on oman feministisen lisäksi menossa ihan miljoona, saa nähdä, miten selviydyn kaikesta 😀 Toisaalta olen odottanut tätä lukuvuotta tosi paljon, ja keväällä on tulossa ihania kirjoja luettavaksi!

    Tykkää

    1. Hei ja tervetuloa blogiini! Muistiinpanojen tekeminen lukiessa helpottaisi kyllä kummasti arvostelujen kirjoittamista, mutta ainakin opiskellessa teen usein niin yksityiskohtaisia muistiinpanoja, etten meinaa ehtiä lukea kaikkea tarpeellista. 😀

      Kävin blogissasi kurkkaamassa feminististä lukuhaastettasi, ja se vaikuttaa loistavalta! Täytyy vähän mietiskellä, millä tavalla voisin osallistua siihen. Minulla on paljon opiskeltavaa nyt keväällä ja kuten itsekin totesit, on luvassa paljon mielenkiintoisia uutuuskirjoja.

      Tykkää

  2. Sulla on kyllä paljon tavoitteita! Mun tavoitteet vaihtelee joka päivä, mutta haluaisin lukea vähintään 50 kirjaa ja lukea sen sijaan, että aivottomana selaan Twitteriä ja Instaa. Haluisin myös kirjoittaa blogiin enemmän ja lukea myös muiden blogeja ja kommentoida. Ja kirjojen ostamista haluan myös rajoittaa, noita kirjoja kun löytyy lukematta jo ihan omasta olkkarista monta kymmentä… Tosin kotimaisia kirjoja voisin ostaa (ja pakolliset Maasin uutuudet tottakai), onhan Suomen juhlavuosi 😀 Aina löytyy näitä syitä ostaa kirjoja ehhehehe….

    Runoista suosittelen Susinukke Kosolaa, hän on paras! ❤

    Tykkää

    1. Hehe, olet oikeassa siinä, että syitä ostaa kirjoja löytyy kyllä aina. 😀 Aion ehdottomasti kokeilla Susinukke Kosolaa tänä vuonna, kiitos vinkistä!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s