Sarjakuvalliset

Tammikuun sarjakuvakooste

Luin viime vuonna kiitettävän määrän sarjakuvia mutta en kirjoittanut niistä tänne blogiin yhtään mitään. Koska sarjakuva on kaunokirjallisuuden laji siinä missä romaanikin, ei ole reilua sarjakuvia kohtaan jättää ne kokonaan ulkopuolelle, joten aion tänä vuonna ottaa sarjakuvat mukaan vähintään tämänkaltaisina kuukausittaisina katsauksina.

Tammikuu ei ollut määrällisesti parhaita sarjakuvakuukausiani, mutta ottaen huomioon että en ole viime kuukausina muutenkaan lukenut niin paljon kuin esimerkiksi viime vuoden alkupuoliskolla, en ole lainkaan pettynyt tammikuun saldoon. Laadullisesti kuukausi ulottui melkein laidasta laitaan: Fablesin 13. osa oli floppi, mutta The Walking Deadin alku taas pääsi yllättämään positiivisesti.



Hayao Miyazaki: Tuulen laakson Nausicaä 1 (****)

Scifi-kerhon lukupiiri sai minut lukemaan ensimmäisen osan Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä -mangasta, josta on tehty myös samanniminen elokuva. Tarina sijoittuu postapokalyptiseen maailmaan, jossa ihmiset ovat onnistuneet ilmeisesti sotimalla pilaamaan ympäristön perinpohjaisesti ja kaikki käytössä oleva teknologia on vain jäänteitä vanhoilta ajoilta. Kaiken keskellä on Fukai, saastunut metsä, joka leviää koko ajan ja jossa ihmiset joutuvat käyttämään kaasunaamareita voidakseen hengittää.

Koska historia tunnetusti toistaa itseään, ihmiset eivät kaikesta huolimatta ole lopettaneet sotimista, vaan jäljellä olevat kaksi suurta valtakuntaa ovat tarinan alussa ajautumassa sotaan keskenään ja vetämässä itsehallinnolliset, pienet reunavaltiot mukaan konfliktiin. Tarinan päähenkilö Nausicaä (lausutaan jotakuinkin [naʊʃika:]) on erään tällaisen reunavaltion, Tuulen laakson, hyveellinen kruununperillinen, jolla on poikkeuksellisia voimia, kuten kyky kommunikoida telepaattisesti. Mangan ensimmäisen osan perusteella vaikuttaa siltä, että Nausicaän tehtäväksi lankeaa sekä Fukai-metsän aiheuttaman ongelman että suurvaltakonfliktin selvittäminen.

Miyazakin piirrostyyli on kaunista ja muistuttaa luonnollisesti hyvin paljon Studio Ghiblin animaatioiden tyyliä. Juonen kulkua on kuitenkin mielestäni välillä vaikea seurata, koska piirrokset ovat mustavalkoisia ja toimintakohtauksissa on vaikea erottaa, kuka tekee mitäkin. Väitän, että epäselvyyteen vaikuttaa osaltaan myös suuri sivukoko, joka on käsittääkseni mangalle aika epätyypillinen.

Tarina on kaikesta huolimatta kiinnostava ja monikerroksinen, joten aion jatkaa sarjan lukemista. Haistan sarjassa kovaa yhteiskuntakritiikkiä, jota olisi kiva päästä pohtimaan myöhemmin, joten lupaan palata asiaan täällä blogissa, kun olen lukenut kaikki seitsemän osaa. Sarjakuvan kahteen ensimmäiseen osan perustuvan elokuvan katsominen alkoi myös kiinnostaa minua.



Bill Willingham, Matthew Sturges, Mark Buckingham ym.: Fables 13: The Great Fables Crossover (**)

Fables-sarjassa meidän ihmisten maailman rinnalla on olemassa satuhahmojen eli faabeleiden maailma, jossa on käyty sotaa jo vuosisatoja. Satuhahmoja on paennut joukoittain meidän maailmaamme, jossa he ovat perustaneet Manhattanille Fabletown-nimisen yhteisön. Elämä maapallolla ei kuitenkaan ole kovin yksinkertaista, koska kaikki faabelit eivät pysty sopeutumaan ihmisten tavoille saati edes näytä ihmisiltä. Lisäksi sodan pakeneminen ihmisten maailmaan saattaa muutenkin osoittautua vain väliaikaisratkaisuksi, koska pahan kätyreitä näyttää ilmestyvän joka kulman takaa.

13. albumin nimi The Great Fables Crossover viittaa siihen, että mukana on hahmoja myös Fablesin spin off -sarjasta Jack of Fablesista. En ollut erityisen ilahtunut tästä, koska Jack of Fablesin päähenkilö eli kaikkien satujen Jaakko oli inhokkihahmoni Fablesissa jo ennen kuin hän lähti päätarinasta omille teilleen spin off -sarjaan. Jaakon paluun lisäksi crossover-albumi läväytti yhtäkkiä naamalleni joukon uusia hahmoja, joista en ollut kuullutkaan aiemmin, koska en ole sattuneesta syystä lukenut Jack of Fablesia ensimmäistä albumia pidemmälle. Hahmojen runsauden seurauksena albumi on juoneltaan heikko sekamelska, jonka lukeminen vei minulta yli viikon. Onneksi 14. osa on arvostelujen perusteella taas sarjalle tyypillistä hyvää tasoa, joten aion kyllä jatkaa sarjan lukemista.

Robert Kirkman ja Tony Moore: The Walking Dead 1: Days Gone Bye (*****)
Robert Kirkman, Charlie Adlard ja Cliff Rathburn: The Walking Dead 2: Miles Behind Us (***)
Robert Kirkman, Charlie Adlard ja Cliff Rathburn: The Walking Dead 3: Safety Behind Bars (****)

Aloin ystävän suosituksesta katsoa The Walking Dead -tv-sarjaa, mutta koska kauhu ja väkivallalla mässäily ei ole ollenkaan minun juttuni, lopetin kolmen jakson jälkeen. Sarja oli kuitenkin selkeästi hyvin tehty, joten päätin tutustua sarjakuvaan, johon tv-sarja perustuu.

Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota siihen, että sarjakuva ja tv-sarja ovat itse asiassa keskenään aika erilaisia. Kummassakin on puolensa, joten en ainakaan kolmen jakson ja kolmen albumin jälkeen pysty asettamaan niitä paremmuusjärjestykseen. Sarjakuvan ensimmäinen osa on mukaansatempaava ja tarina liikkuu rivakasti eteenpäin, kun taas tv-sarja etenee melko hitaasti sarjakuvaan verrattuna mutta ehtii toisaalta syventyä hahmoihin enemmän. Tv-sarjan tunnelma on paljon sarjakuvaa painostavampi, vaikka sarjakuvaakaan ei voi pitää sävyltään kovin positiivisena.

Tarina alkaa, kun pikkukaupungin poliisi Rick Grimes herää viikkoja kestäneestä koomasta, johon hän vaipui tultuaan ammutuksi virkatehtävässä. Hänen koomassa olonsa aikana jotain kamalaa on tapahtunut, koska sairaalassa ei ole ketään muita ihmisiä ja koko paikka on mullinmallin. Rickille valkenee pian, että suuri osa ihmisistä on muuttunut zombeiksi, jotka vaeltavat ympäriinsä hyökäten henkiin jääneiden ihmisten kimppuun. Hän saa kuulla, että zombikriisin alkaessa ihmisiä pyydettiin kerääntymään isoihin kaupunkeihin, joten hän ottaa poliisilaitoksen varastoista mukaansa kasan aseita ja lähtee kohti Atlantaa, jonne arvelee vaimonsa ja poikansa paenneen.

Ensimmäiselle albumille annan täydet viisi tähteä, koska Robert Kirkmanin kirjoittama tarina on mielenkiintoinen ja, kuten jo todettua, mukaansatempaava, ja Tony Mooren piirrokset ovat kauniita ja sopivat hyvin tarinaan. Olin ensimmäisen osan jälkeen täysin myyty. Charlie Adlardin ja Cliff Rathburnin piirrokset toisessa albumissa tuntuvat Tony Mooren taiteeseen verrattuna ala-arvoiselta tuhertelulta, mikä laski toisen osan pisteitä silmissäni välittömästi albumin avattuani. Kun lisäksi juonikaan ei mielestäni lähde kiinnostavaan suuntaan, en voi olla kuin pettynyt. Kolmas albumi palaa onneksi paremmalle uralle, joten voi olla, että jatkan sarjan lukemista vielä jossain vaiheessa. Tällä hetkellä minua kiinnostaa kuitenkin enemmän tv-sarjan ääreen palaaminen, koska siinä on kuuleman mukaan tehty eri tavalla monia minua sarjakuvassa ärsyttäneitä asioita.

Onko teillä joitain hyviä sarjakuvavinkkejä?

Mainokset

One thought on “Tammikuun sarjakuvakooste

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s