Kirjalliset · Lukumaratonit

Blogistanian elokuun lukumaraton on käynnissä!

Suunniteltua maratonlukemistoa.

En ole lukumaratoonannut sitten helmikuun enkä lukenut yhtään kirjaa loppuun sitten huhtikuun, joten tämän viikonlopun lukumaratoniin osallistuminen tuntui hyvältä ajatukselta. Ainakin nyt vielä ennen maratonin aloittamista fiilikseni on hyvä: olen tyytyväinen kirjavalintoihini, olen äidin ja isän ruokapatojen äärellä ja vanhempani vieläpä lähtevät huomenaamuna pois kotoa, joten saan lukea kaikessa rauhassa.

Lukumaraton, johon tällä kertaa osallistun, on Blogistanian kolmas kesälukumaraton, jota emännöi Marika Oksa Oksan hyllyltä -blogista. Lukumaratonien ajatuksena on lukea 24 tunnin aikana niin paljon kuin ikinä kerkeää, mutta minulle luettu sivumäärä ei ole olennaista, vaan se, että saan syyn pyhittää yhtäjaksoista aikaa lukemiselle kaiken normaalin härdellin keskelle.

En vielä tiedä, missä järjestyksessä luen valitsemiani kirjoja enkä sitä, ehdinkö lukea kaikkia, mutta seuraavat teokset odottavat lukemistani:

  • Eva L. Elasigue: Bones of Starlight: Fire on All Sides
  • Anne Leinonen: Kirjanoita
  • Jason Erik Lundberg: Red Dot Irreal
  • China Miéville: Toiset
  • Steampunk! – koneita ja korsetteja (toim. J.S. Meresmaa ja Markus Harju)

20.58

Viime hetket ennen maratonin aloittamista. Tankkaan vähän ruokaa, jotten hyydy heti alkumetreillä.

21.15

Aloitan lukumaratonin steampunk-novelleilla!

22.40

Että tuntuu lukeminen hyvältä! En ole varmaan ikinä aiemmin lukenut novelleja vapaaehtoisesti mutta nyt luulen, että tämä kokoelma ei jää viimeiseksi. Sivuja luettu: 84

23.55

Seuraavan novellin nimi on Prahan teurastaja, mikä kuulostaa minusta kovasti siltä, että voisi olla aika lopettaa lukeminen tältä illalta ja painua nukkumaan… Sivuja luettu: 117

8.57

Hyvien yöunien jälkeen on aika syödä aamupalaa ja käydä käsiksi Prahan teurastajaan.

9.58

Prahan teurastaja ei lopulta ollut sen raaempi kuin kokoelman muutkaan novellit. Sivuja luettu: 153

12.38

Luettuani Jani Kankaan novellin Kapina tunturilla minulta meinasi mennä maku koko kokoelmaan, mutta aion jatkaa loppuun asti, koska Goodreads-arvostelujen perusteella jäljellä olevat kaksi novellia kuulostavat lupaavilta. Kirjoitan lukumaratonin jälkeen lisää siitä, miksen pitänyt Kankaan tekeleestä. Sivuja luettu: 232

14.49

Sain steampunk-antologian viimein loppuun. Paria töyssyä lukuunottamatta lukukokemukseni oli miellyttävä. Seuraavaksi aion lukea Jason Erik Lundbergin novellikokoelman Red Dot Irreal. Sivuja luettu: 314

20.48

Minulle jäi Red Dot Irrealista ristiriitaiset fiilikset, joista kerron enemmän maratonin koostepostauksessa. Lukumaratonaikaa on nyt jäljellä enää niin vähän, että taidan lopettaa urakan kahteen kirjaan. Viimeisinä tunteina lukemiseni takkusi jo aika paljon, koska aloin väsyä enkä halua väkisin pakottaa itseäni lukemaan enempää. Olen ihan tyytyväinen siihen, miten paljon sain luettua maratonin aikana. Sivuja luettu: 468

Mainokset

2 thoughts on “Blogistanian elokuun lukumaraton on käynnissä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s