Kirjalliset

Joulukuun blogihaaste, päivät 7 ja 8: Pitkänniminen kirja ja ihmeelliset otukset

Suhtaudun Harry Potter -maailman laajenemiseen kaksijakoisesti. Harry Potter -kirjasarja oli niin suuri osa lapsuuttani ja nuoruuttani, että uusi näytelmä ja uudet elokuvat tuntuvat lähinnä hämmentäviltä ja vääriltä, mutta toisaalta olen samasta syystä utelias enkä pysty kaikesta huolimatta pysymään erossa niistä. Minusta tuntuu siltä, etten ole tosifani, jos hyväksyn alkuperäisen maailman laajentamisen, mutta samaan aikaan siltä,… Jatka lukemista Joulukuun blogihaaste, päivät 7 ja 8: Pitkänniminen kirja ja ihmeelliset otukset

Kirjalliset

Harry Potter and the Cursed Readalong, osa 2: Salaisuuksien kammio

SALAISUUKSIEN KAMMIO ON AVATTU. VAROKAA, PERILLISEN VIHOLLISET. Hups, minun piti saada tämä kirjoitettua jo viikko sitten, mutta näköjään kevytkin kokopäivätyö verottaa voimiani aika paljon. Olen onneksi saanut seuraavan osan jo luettua, joten yritän saada kirjoitettua ajatuksiani siitä vielä tällä viikolla. Olen aina pitänyt kaikista Harry Potter -kirjoista vähiten Salaisuuksien kammiosta. Se ei ole sarjan aloitusosa… Jatka lukemista Harry Potter and the Cursed Readalong, osa 2: Salaisuuksien kammio

Kirjalliset

Harry Potter and the Cursed Readalong, osa 1: Viisasten kivi

”Harry — yer a lizard.” eiku siis ”Harry — yer a wizard.” Tumblrissa on meneillään Harry Potter -kirjojen lukukampanja, joka alkoi tämän viikon alussa ja loppuu, kun Harry Potter and the Cursed Child -näytelmän käsikirjoitus julkaistaan heinäkuun lopussa. Jokaisen kirjan lukemista varten on varattu tietyt päivät, ja kampanjaan liittyy myös valokuvahaaste. Koska onnistuin jo levittäytymään… Jatka lukemista Harry Potter and the Cursed Readalong, osa 1: Viisasten kivi