Kirjakoosteet · Kirjalliset

Tammikuun kirjakooste


Siihen nähden, mitä kaikkea muuta tein tammikuussa, sain luettua aika paljon. Asiaan on luultavasti vaikuttanut se, että olen tietoisesti sammuttanut ruudut iltaisin aiempaa aikaisemmin ja siirtynyt sänkyyn lukemaan, kunnes olen tarpeeksi väsynyt mennäkseni nukkumaan. Tämä iltarutiini näyttää helpottavan minua unirytmin pitämisessä, joten voin suositella iltalukuhetkeä kaikille muillekin.

Kuukauden suurin pettymys oli ehdottomasti Jules Vernen Kapteeni Nemo, ja suosikin paikasta taas kisaavat Lily Kingin Euphoria ja Sarah Crossanin One. Kunniamaininnan saa Minna Eväsojan kokemuksista Japanissa kertova teos Melkein geisha, joka oli mukavaa, vaikka melkein liiankin mukaansatempaavaa, iltalukemista, koska en olisi millään malttanut jättää sitä kesken mennäkseni nukkumaan. Lisäksi luin tammikuussa joitakin sarjakuvia, joita käsittelin edellisessä blogitekstissäni.

Tammikuussa lukemani kirjat:

Kirjaston kirjojen pinossa näyttää seuraavaksi olevan tammikuun kotimaisia uutuuskirjoja, joten helmikuussa blogiini on odotettavissa juttua niistä. Lisäksi haluaisin lukea lisää sarjakuvia, joita olen lainannut kirjastosta ihan kivan kasan.

4 vastausta artikkeliin “Tammikuun kirjakooste

  1. Minä vähän kaipaan niitä aikoja, kun minulla oli tapana viimeiseksi illalla lukea sängyssä. Totta – se auttaa pitämään unirytmin sekä silloin tulee varmasti luettua illalla. Nykyisin iltani menevät siihen, että katson kämppäkavereideni kanssa Netflixiä yömyöhään…

    Kirjarikasta helmikuuta! 🙂

    Tykkää

  2. Haha, mulla on välillä se ongelma, että kirja on niin kiinnostava, ettei voi alkaa nukkua, vaikka pystyisi juuri ja juuri pitämään enää toisen silmän auki… 😀

    Tykkää

    1. Jos yritän väkisin valvoa lukeakseni, joudun joka tapauksessa lukemaan aamulla kaiken uudelleen, koska en enää muista, mitä kirjassa tapahtui juuri ennen nukkumaanmenoani. Tämän ajatuksen voimalla saan yleensä lopetettua lukemisen ajoissa. 😀

      Tykkää

Jätä kommentti